Elämme muovien maailmassa
Arjessamme muovi tunkeutuu hetkellisesti ajatuksiimme jonkin muoviin liittyvän uutisen myötä tai tuskaillessamme kauppareissulla sen määrää. Ehkä haluamme vähentää muovia arjessamme, sen käyttöä ja kulutusta, mutta tästä huolimatta olemme jatkuvasti muovin ympäröiminä ja siihen kosketuksissa. Jopa satoja kertoja päivässä. Muovi on helpottanut elämäämme, mutta elämä muovin kanssa ei olekaan yllättäen helppoa. Me tarvitsemme sitä, mutta samalla ylenkatsomme sen keinotekoisuutta, kauhistelemme merten jätelauttoja ja tunnemme surua ympäristön roskaantumisesta. Lähes koko olemassaolonsa ajan muovi on jakanut mielipiteitä ja kulkenut maineensa ristiaallokossa.
Mutta mitä tämä kaikkialta ympäriltämme löytyvä, näkyviin ja näkymättömiin piiloutuva materiaali oikein on ja mitä sille tulisi tehdä? Siihen tämä opas pyrkii antamaan vastauksia.
Mistä muovit tulevat?
Muovien lyhyt historia
Ihminen on osannut hyödyntää luonnosta saatavia muovin rakennuspalikoita, makromolekyylejä, jo tuhansia vuosia. Muinaisessa Kiinassa hyödynnettiin meripihkaa lakkana ja Kerria lacca -hyönteisen kuoresta saatava sellakka on monille tuttu, puuesineiden viimeistelyssä käytettävä aine. Nämä ovat ns. luonnonmuoveja; sellaisenaan hyödynnettäviä raaka-aineita. Myös luonnonkumeja on osattu hyödyntää monin eri tavoin vuosisatoja ja ne jaotellaankin omana ryhmänään, elasteina, perinteisten kumien ja termoplastisten muovien väliin.
1800-luvun puolivälissä ihmisille alkoi syntyä tarve löytää kalliille norsunluulle korvaaja. Olihan kiivaan teknisen ja tieteellisen ajan hermoilla keksittävä tähänkin ratkaisu. Korvaajaksi löydettiin selluloosa, raaka-aine, jota nyt – 2000-luvulla ja erityisesti Suomessa – esitetään myös synteettisten muovien korvaajaksi.
Aluksi kaikki muovi valmistettiin siis luonnon raaka-aineisiin pohjautuen. Selluloosan lisäksi käytettiin muun muassa maidon kaseiinista saatavaa galaattia, josta alkoi myös Suomen muoviteollisuuden historia. Synteettiset muovit saapuivat kunnolla peliin mukaan vasta öljynjalostuksen alkaessa kehittyä 1930-luvulla, vaikka PVC:n vinyylikloridi olikin keksitty vahingossa jo 1800-luvulla. Ensimmäinen täysin synteettinen muovi oli bakeliitti, fenoliformaldehydihartsi (PF), josta tuli suosittu sähkölaitteiden materiaali.
Muovin varhaisessa vaiheessa siitä valmistettiin nappeja ja pieniä käyttöesineitä, kuten kampoja ja solkia. Muovi oli myös merkittävässä asemassa ääni-, valokuvaus- ja elokuva-alan vallankumouksessa. Synteettisen muovien laajamittainen käyttö alkoi kuitenkin vasta 1950-luvulla, mistä lähtien synteettisten muovien tuotanto onkin ollut jatkuvassa kasvussa, lukuun ottamatta 1970-luvun öljykriisiä ja 2000-luvun finanssikriisiä.
Teollisesti valmistettu muovi on verrattain uusi materiaali; sitä on valmistettu vasta noin sadan vuoden ajan. Se on kuitenkin nopeasti korvannut monia perinteisiä materiaaleja eri aloilla sekä mahdollistanut täysin uusia käyttökohteita.
Maidosta muovia
Suomessa ensimmäisenä muovin valmistuksen aloitti tamperelainen Sarvis Oy vuonna 1921. Vaikka puupohjaista selluloosaakin olisi ollut yllin kyllin tarjolla, raaka-aineena käytettiin maidosta saatavaa kaseiinia. Päivittäin tehtaalla saatettiin käsitellä jopa 30 000 – 40 000 litraa kuorittua maitoa. Kaseiinia tuosta määrästä saatiin 750 – 1 000 kiloa. Alkuun kaseiinista valmistettiin pääasiallisesti nappeja sekä muita käyttö- ja koriste-esineitä. 1930-luvulla rinnalle nousi uusi materiaali, bakeliitti. Bakeliitista valmistettiin myös nappeja, mutta sen lisäksi tuotteita mm. sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tarpeisiin.
Uuden ajan symboliksi nousi Muovi-Maijaksi nimetty sanko, kun muovien massatuotanto käynnistyi 1950-luvun Suomessa ja taloustavaroiden tuotanto alkoi. Myöhemmin muoviteollisuus laajeni myös raskaan teollisuuden ulottuville. Tästä yhtenä hyvänä osoituksena toimivat esimerkiksi Helsingin Metron kirkkaan oranssit penkit.
Polymeerien maailma
Muovien perusraaka-aineet ovat hyvin yksinkertaisesti hiili ja vety. Mutta siihen yksinkertaisuus sitten jääkin. Muoveja on olemassa monia erilaisia ja lisäaineilla niiden ominaisuuksia saadaan muokattua lähes loputtomiin. Jonkinlaista karkeaa jakoa eri muovien välille voidaan kuitenkin tehdä. Ensimmäinen jako voidaan tehdä sen mukaan, kuinka muovi reagoi lämpöön: kestomuovit voidaan sulattaa ja muokata uudelleen. Kertamuovien rakenne sen sijaan rikkoutuu lämmön vaikutuksesta.
Mutta tässäkään jako ei ole vielä lopullinen. Muovien sisäinen rakenne voi olla joko amorfinen tai osakiteinen ja saman muovilaadun sisällä voi esiintyä molempia muotoja!
Kun muovien sisäinen sielunelämä on selvinnyt, voidaan nämä sadat eri muovit jaotella omiin pääluokkiinsa: PS, PET, PVC tai PUR, POM, ABS, EPS ja niin edelleen. Nämä muovit jaetaan vielä valtamuoveihin, teknisiin muoveihin ja erikoismuoveihin.
Kun perinteisiin öljypohjaisiin muoveihin lisätään vielä luonnosta saatavat polymeerit eli biopohjaiset muovit kuten PLA, on muovien sekametelisoppa valmis. Polymeerien lähtöaineet ovat moninaisemmat kuin synteettisten serkkujensa: tärkkelykset, DNA:t, proteiinit, kautsu, guttaperkka ja jo aiemmin mainitut kaseiini ja selluloosa ovat kaikki luonnosta saatavia muovin raaka-aineita. Toistaiseksi biopohjaisista raaka-aineista valmistetaan muoveja kuitenkin vain murto-osa öljyyn verrattuna.
Yleisimmät kuluttajatuotteiden muovilaadut
Polyeteeni
Polyeteeni on eniten käytetty muovilaji. Sen tiheys määrittää, tuleeko siitä muovipussi (PE-LD) vai muovipullo (PE-HD). Tiheydeltään pienestä polyeteenistä PE-LD valmistuvat pussien lisäksi monet muutkin kalvomaiset tuotteet: juomapakkausten kiristekalvot, maatalouden aumamuovit ja maitopurkin pinnoite. Suuritiheyksinen PE-HD hoitelee sitten kovempaa käyttöä vaativat kohteet, kuten leivontakulhot, lasten lelut, postilaatikot ja pakkasen kestävät pulkat. Toisinkuin PET:stä, PE-HD:stä valmistetut muovipullot ja -purnukat ovat aina läpinäkymättömiä.
Polyeteeni on siitä mukava muovi, ettei se juurikaan reagoi muiden aineiden kanssa ja kemikaalien kestävyyssarjassa se on omaa luokkaansa. Siksi se onkin niin suosittu monissa eri kohteissa ja laajalti käytetty. Se on hovikelpoinen muovi jopa vaativan terveydenhuollon eri tarpeisiin. Lisäpisteitä se saa sitkeydestään ja keveydestään.
Luotisuojat valmistetaan polyeteenistä.
Polyeteenitereftalaatti
Polyeteenitereftalaatti, tutummin PET, on alun perin vaateteollisuuden tarpeisiin kehitelty kuitu. Sitä käytetään edelleen paljon ja monista vaatteista löytyykin merkintä polyesteristä. Fleecet ja coolmax-materiaalit ovat myös polyesteriä. Toinen kaikille tuttu PET-tuote on vesi-/virvoitusjuomapullo, joka valmistetaan myös PET:stä. Myös muut kirkkaat, läpinäkyvät pullot, ovat PET:iä, kuten vaikkapa astianpesuainepullo. PET on hyvin kestävä kuitu, mistä johtuen siitä valmistetaan mm. auton turvavöitä sekä sisäverhoilumateriaaleja. PET tulee arjessamme vastaan myös mm. peiton täytteenä, paistopusseissa, lääkkeiden läpipainopakkauksissa ja napeissa. Sen käyttö lisääntyy myös elintarvikepakkauksissa kuten, juusto- ja leikkelerasioissa.
PET palautuu hyvin takaisin kiertoon pantillisten juomapullojen kautta. PALPAN ansiosta Suomessa jopa 91 % kaikista juomapulloista palautetaan.
Polyvinyylikloridi
Jos polyeteenit kuuluivat muovien sankareihin, on PVC muovijengin pahiksia. PVC ole saanut mainettaan turhaan; jotkin PVC:n pehmentiminä käytetyt ftalaatit ovat todella terveydelle haitallisia. PVC ei ole saanut mainettaan kohenemaan, vaikka ftalaattien käyttöä on kielletty ja rajoitettu.
Ftalaattien lisäksi PVC sisältää aina stabilaattoreita. Ongelmia PVC aiheuttaa myös poltettaessa, jolloin se päästelee haitalliset kloorikaasunsa ilmoille. Paheellisista puolistaan huolimatta PVC on kuitenkin monipuolinen ja paljon käytetty muovi. Muoviksi se on myös aika vanhoillinen, sillä monet jo 1930-luvulla keksityt PVC-tuotteet ovat yhä tuotannossa, kuten useat putket ja kaapelit. Monet muutkin rakennusteollisuuden tuotteet ovat PVC:tä: ikkunaprofiilit, seinä- ja lattiapinnoitteet ja uutena aluevaltauksena esimerkiksi tuuliturbiinien siivet. Muun muassa muoviputkissa ja letkuissa PE-HD on kuitenkin viime aikoina vallannut sijaa arveluttavalta sukulaiseltaan.
Kuluttajatuotteista PVC:tä löytyy muun muassa lompakosta erilaisten pankki- ja etukorttien muodossa, vinyylilevyinä hyllyissä, keinonahkakenkinä ja sadetakkina eteisen kaapista.
PVC on vanhin muovi ja myös eniten tutkittu. Sen pääraaka-aineet ovat kalkkisuola ja öljy. Yli puolet sen painosta koostuu kloorista.
Syvennä tietämystäsi PVC:n kestävästä käytöstä:
PVC:tä voidaan valmistaa myös biopohjaisena.
Polypropeeni
Polypropeenista on tullut polyeteenin haastaja. Sitä käytetään Euroopassa toiseksi eniten ja se on käyttökohteiltaan polyeteenin tavoin hyvin monipuolinen. Polyeteeniin verrattaessa se on kuitenkin herkempi naarmuuntumisille. Sillä on hyvä lämmöneristyskyky ja se kestää niin pakkasta kuin kuumuuttakin; siksi sitä käytetäänkin materiaalina pakasterasioista mikroastioihin. Kaupasta polypropeenin löytää helpoimmin sipsiosastolta aluminoiduista pusseista, rapisevina karkkikääreinä ja urheiluvaatteiden kosteutta siirtävänä kankaana. Jos pihassasi on palju, on se valmistettu polypropeenista samoin kuin monet ulkotyökalut ja lasten ulkolelut. Aamuin illoin hammasvälit putsataan polypropeenikuidulla eli hammaslangalla. Eniten polypropeenia käytetään kuitenkin erilaisissa kuiduissa. Erityisesti autoteollisuus on mieltynyt tähän muovimateriaaliin ja käyttää sitä erilaisissa profiileissa. Miinuksena polypropeenista mainittakoon, että sitä muokataan paljon eri lisäainein.
Keskimäärin jokaisessa autossa on noin 60 kiloa polypropeenia.
Polystyreeni
Lasinkirkasta polystyreenia tuotettiin aluksi korvaamaan lasia. Siitä valmistetaan yhä kauniita käyttö- ja koriste-esineitä. Muoviksi se on kuitenkin haurasta eikä kestä kovinkaan hyvin kemikaaleja.
Jalostamalla polystyreeniä on siitä kuitenkin saatu valmistettua etenkin pakkausteollisuuteen sopivia iskulujia elintarvikepakkauksia, kuten jogurttipurkkeja ja kertakäyttömukeja. Pakkausten lisäksi polystyreeniä käytetään paljon kodinkoneissa; hiustenkuivaajan, pölynimurin ja monen muun elektronisen laitteen kuoret ovat polystyreeniä. Syksyn pimeydessä välkkyvät heijastimet ovat myös polystyreeniä.
EPS on kaikille tuttu styroksi, josta suurin osa on ilmaa. Rakentamisessa sitä käytetään paljon eristemateriaalina, mutta styroksi sopii myös elintarvikkeiden kuljetukseen, kuten kalalaatikoihin. Lisäksi styroksi suojaa tuotteita iskuilta ja kolhuilta.
Pakkaukset ovat polystyreenin suurin käyttökohde. Läpinäkyvän PS:n osuus pakkauksista on 60 % ja eristävän ja iskunlujan SB:n 40 %. Polystyreeni kellastuu auringonvalossa.
Muita tuttuja muoveja
ABS
ABS on paljon käytetty autojen näkyvissä muoviosissa. Kojelaudat, lokerot, oven kahvat. Monet kodin laitteiden kuoret ovat ABS:ssää, kuten pölynimurin kuoret, radion kotelo, kaiutin, koneen kuori, kaukosäädin.
PMMA
PMMA eli polymetyylimetakrylaatti, tutummalta kauppanimellään plexiglass tai yksinkertaisimmillaan pleksi. PMMA:n kehitys alkoi, kun sotateollisuus tarvitsi kuperia, kirkkaita kupuja. PMMA tunnetaan myös toisella nimellä akryyli. Akryyli on lasin jälkeen yleisin ikkuna- ja suojalasi. Valomainokset ovat kaikille näkyvä käyttökohde akryylistä. Myös LED-valaisimet ja LCD-televisioiden näytöt tehdään usein PMMA:sta, jolla on erinomainen UV-kestävyys.
PC
PC eli polykarbonaatti on kirkas, iskun-ja lämmönkestävä muovilaji. Siitä valmistetaan lasin kanssa luodinkestävät suojaikkunat. PC naarmuuntuu helpommin kuin PMMA, eikä kestä hyvin UV-säteilyä. Muita käyttökohteita ovat mm. tietokoneiden eri osat, erityisesti keskusyksikön ja liittimien osat sekä kamera- ja kännykkäteollisuuden tarpeet. Ravintoloiden kovamuoviset tuopit ovat PC:tä.
PA
PA eli polyamidi tunnetaan myös nylonina. Nylonsukat ovat 1940-luvulta lähtien olleet suosittuja ja nylon onkin yksi käytetyimmistä tekstiilikuiduista. Lisäksi PA:sta valmistetaan kodinkoneiden kulutusta vaativia osia, kuten hammaspyöriä ja laakereita. PA:n ongelmana on, että se imee paljon vettä, jopa 10 % omasta painostaan. Kaasut eivät kuitenkaan kykene läpäisemään PA:ta, mistä syystä sitä onkin käytetty monikerroskalvoissa kaasunsulkuna erityisesti yhdessä PE-LD:n kanssa.
Biopohjaiset muovit
Biopohjaiset muovit ovat olleet 2000-luvun nouseva tähti ja muovialan kuuma peruna. Niiden markkinat ovat kuitenkin pienet verrattuna perinteisiin synteettisiin muoveihin: vain noin 1 % (vuonna 2016 4,3 milj. tonnia) kaikesta muovista valmistetaan luonnonmateriaaleista, vaikka kaikki yleisimmät muovit pystyttäisiinkin jo valmistamaan biopohjaisina. Ne ovat vielä pitkälti lisäarvon tuojia tuotteelle ja imagoon perustuvia valintoja, sillä niiden hinta on huomattavasti korkeampi kuin öljypohjaisten. Hintaa nostaa biopohjaisten raaka-aineiden vaatima muokkaus, ennen kuin ne sopivat muovin valmistukseen. Kiinnostus biopohjaisiin vaihtoehtoihin on kuitenkin kasvamassa, ja niiden tulevaisuus näyttää valoisalta: biopohjaisten muovien tuotannon on arvioitu kasvavan 50 % vuoden 2020 alkupuoliskolla, ja jopa 85 % kaikista muoveista voidaan jatkossa korvata biomateriaaleilla. Maailmanlaajuinen muoviroskaongelma, kestävän kehityksen tavoitteet ja öljystä irrottautuminen ovat tärkeimpiä syitä biopohjaisiin muoveihin siirtymisessä.
Tällä hetkellä eniten käytetty raaka-aine biopohjaisissa muoveissa on brasilialainen ruokosokeri. Suomessa ollaan erityisen kiinnostuneita selluloosasta uutena muovin raaka-aineena, mutta biopohjaisia muoveja voidaan valmistaa myös esimerkiksi eläinten rasvoista, levistä, bakteereista ja sienistä. Vaikka muovi tuotettaisiin biopohjaisista raaka-aineista, on se ominaisuuksiltaan samanlaista kuin öljypohjainenkin muovi, joten ympäristöön joutuessaan se ei myöskään maadu, jos sitä ei varta vasten ole tehty biohajoavaksi. Uusiutuvia raaka-aineita voidaan sekoittaa raakaöljyynkin. Tällöin tuotteessa voi olla merkittynä, että valmistettu biopohjaisista raaka-aineista, mutta harvoin tuote on 100 % biopohjainen. Yleensä biopohjaisten raaka-aineiden osuus on noin 10-60 %, mutta mikään virallinen taho ei velvoita tuotteen valmistajaa kertomaan, kuinka suuri osa tuotteesta on uusiutuvaa raaka-ainetta.
Biohajoavat muovit
Biohajoavat muovit valmistetaan hajoamaan luonnossa tai oikeissa olosuhteissa. EU on asettanut biohajoaville tuotteille standardin, että tuotteen on hajottava 6 kuukauden sisällä orgaanisiksi yhdisteiksi; vedeksi ja hiilidioksidiksi. Hankaluuksia näissä biohajoavissa tuotteissa on esiintynyt etenkin kotikomposteissa, sillä lämpö- ja kosteusolot eivät ole tasalaatuisia. Siksi esimerkiksi biohajoavia biojätepusseja suositellaankin käytettäväksi niissä kohteissa, joissa biojätteet päätyvät teolliseen kompostointiin.
Biohajoavat muovit voidaan luonnon omien raaka-aineiden lisäksi tehdä myös öljypohjaisina. Tällaisia muoveja ovat esimerkiksi PCL ja PBS. PLA on taas valmistettu maissitärkkelyksestä. Biohajoavien muovien pääasialliset käyttökohteet löytyvät muun muassa biolääketieteestä, jossa niistä valmistetaan esimerkiksi sulavia ompeleita ja ruuveja.
Biohajoavia muoveja ei kannata laittaa muovipakkauskeräykseen sillä ne häiritsevät lajittelua.
Vaikka biopohjaisten muovien toivotaankin tulevaisuudessa estävän ympäristön roskaantumisen sekä olemaan ratkaisevassa roolissa hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtymisessä, on niiden laajamittaisen tuotannon esteenä vielä muutama seikka. Ensinnäkin biopohjaisten muovien tuotantoa ja markkinoita ei voida erottaa muusta muoviteollisuudesta. Elämme edelleen hyvin vahvasti öljyyn perustuvassa maailmassa ja yllättävät öljyn hinnan vaihtelut määrittävät uusien innovaatioiden ja trendien loistoa tai tuhoa. Lisäksi samoista raaka-aineista, joista biopohjaisia muoveja voidaan valmistaa, taistelevat myös biopolttoaineiden tuottajat. Jo nyt on kritisoitu biodieselin tuotantoa, joka vie maa-alaa ruuantuotannolta. Entä kun markkinoille halutaan valmistaa enemmän biopohjaisia muoveja. Siksi biopohjaisten muovien kehitys ja valmistus on järkevää keskittää sellaisiin raaka-ainelähteisiin, jotka eivät kilpaile ruuantuotannon kanssa. Suomessa meillä onkin tähän hyvät lähtöasetelmat: metsissämme kasvaa runsaasti luonnonpolymeeriä muovien valmistukseen.
Tutustu täältä kiinnostaviin uusiin biopohjaisiin innovaatioihin:
Ympäristön kannalta ei ole merkitystä, onko muovi tehty öljystä vai biopohjaisesta raaka-aineesta, jos se lopulta päätyy kuitenkin luontoa saastuttamaan.
Muovien lisäaineet
Muovilla itsellään on jo monia tyypillisiä ominaisuuksia, kuten heikko sähkön- ja lämmönjohtokyky, veden eristävyys, keveys ja lujuus. Eri muovit kuitenkin eroavat toisistaan mm. UV-säteilyn- ja lämmönkestoltaan tai kuinka hyvin ne kestävät kemikaaleja. Lisäaineilla pyritään muokkaamaan näitä muovin eri ominaisuuksia halutun kaltaiseksi ja kullekin käyttökohteelle sopivammaksi. Sen lisäksi lisäaineita käytetään pidentämään muovien kestoa niihin kohdistuvaa rasitusta vastaan, kuten lämpöä, kosteutta, kemikaaleja ja mekaanista rasitusta. Jotkut lisäaineet helpottavat muovin työstöä. Muoveista PVC ja polypropeeni (PP) ovat eniten lisäaineistettuja.
Karkeasti jaettuna lisäaineet ovat joko täyte- tai apuaineita. Täyteaineiden osuus voi olla jopa 60 %, mutta apuaineita käytetään huomattavasti vähemmän, tyypillisesti vain joitakin prosentteja. Lisäainelista on pitkä ja niitä löytyy moneen eri tarkoitukseen. Täyteaineina voidaan käyttää esimerkiksi puuta, liitua tai talkkia ja lujuutta voidaan parantaa vaikkapa lasikuidulla tai hiilikuidulla. Apuaineita yleisempiä ovat erilaiset pehmittimet, palonestoaineet, väriaineet, stabilaattorit ja voiteluaineet. Muoveihin voidaan lisätä jopa antibakteereja tai muovin hajoamista edistäviä aineita. Eniten huolta lisäaineista ovat aiheuttaneet ftalaatit ja palonestoaineet. Muovien terveysvaikutuksista voit lukea lisää kohdasta Ovatko muovit terveydelle vaarallisia.
Muovien standardisoinnista
Muovien standardisointi aloitettiin 1960-luvulla. Suomi oli tässä työssä aktiivisena osapuolena huolehtimassa, että käytettävät standardit olisivat meille käyttökelpoisia ja materiaaleihin liittyvät näkökohdat on riittävällä laajuudella huomioitu.
Standardisoinnilla pyritään takaamaan muovituotteiden korkea laatu, sopivuus aiottuun käyttökohteeseen ja olosuhteisiin. Standardien avulla lisätään tuotteiden yhteensopivuutta. Samalla ne lisäävät turvallisuutta ja suojelevat näin kuluttajia kuin ympäristöäkin. Standardit ovat yhteisten toimintatapojen laatimista, ja ne helpottavat siten niin viranomaisten, eri teollisuuden alojen kuin ihan tavallisen remonttireiskankin toimintaa ja tuotevalintaa.
Kuluttajat ja muovi
Muovin käyttökohteet ja määrät Suomessa
Suomessa, niin kuin muuallakin maailmassa, muoveja käytetään eniten pakkausteollisuudessa. Noin puolet käyttämästämme muovista on nk. single use -muovia, kertakäyttöistä ja lyhytikäistä. Mutta osa muoveista voi olla käytössä vuosikymmeniä. Monet tällaisista muoveista löytyvät rakennuksista ja rakennusteollisuus onkin seuraavaksi isoin muoveja käyttävä teollisuus.
Suomessa muoveja käytetään noin 600 000 tonnia vuodessa eri tuotteiden valmistukseen. Valtamuovien (PE, PP, PS, PVC) osuus tuosta on 80 %. Suomessa toimii noin 500 muovialan yritystä ja ala työllistää yli 10 000 henkilöä. PVC:tä lukuun ottamatta meillä valmistetaan kaikkia valtamuoveja. Lisäksi Suomessa valmistetaan biopohjaisiin raaka-aineisiin pohjautuvia muovituotteita ja alan tutkimus- ja kehitys- ja innovaatiotyö on tällä saralla vilkasta.
Muovin kulutus vuonna 1955 Suomessa oli keskimäärin 2,6 kg/hlö vuonna, muutamaa vuotta myöhemmin luku oli jo 4 kg/hlö/vuosi. Samaan aikaan muovin kulutus ylsi Yhdysvalloissa, Länsi-Saksassa ja Ruotsissa yli 10 kg/hlö/vuosi. 60-luvun loppuun tultaessa suomalaiset käyttivät muovia 162 000 tonnia eli keskimäärin 34,5 kg/hlö/vuosi.
Muovin kulutus maailmanlaajuisesti
Muovin tuotanto maailmanlaajuisesti vuonna 2016 oli 335 miljoonaa tonnia. Euroopan osuus tuosta oli 60 miljoonaa tonnia. Öljyntuotannosta muovien valmistukseen menevä siivu on keskimäärin 6 %. Lisäksi öljystä osa kuluu energiana, kun raaka-aine muutetaan muoviksi. Arviolta noin kymmenes kaikesta tuotetusta öljystä menee muoviteollisuuden tarpeisiin. Vain pieni osa kaikesta tuotetusta muovista valmistetaan biopohjaisista tuotteista, mutta näiden osuus kasvaa lähitulevaisuudessa. Pakkausteollisuus on suurin yksittäinen teollisuudenala, joka käyttää muovia. Euroopassa sen osuus on noin 40 % kaikesta tuotetusta muovista. Muovin ja muovipakkausten käyttö ei myöskään näytä vähenemisen merkkejä, vaan on koko ajan kasvussa. Tälle ovat syynä elintarvikejätteen vähentämistarve, kasvava väestö ja muovin markkinoiden eli käyttökohteiden kasvu. Seuraavaksi suurimman osuuden vie rakennusteollisuus, noin 20 % ja autoteollisuus 10 %. Elektroniikkateollisuus käyttää muoveihin Euroopassa arviolta 6 % ja kulutustuotteisiin, kuten urheiluvälineisiin ja taloustavaroihin, menee muovia 4 %. Maatalous käyttää muovia reilut 3 % ja muihin tuotteisiin, kuten kalusteisiin ja terveydenhuollon tarpeisiin, muovia käytetään reilut 16 %.
Muovituotannon painopiste on Aasiassa; siellä tuotetaan puolet kaikesta muovista. Euroopassa muovin tuotantomäärä ei juurikaan ole kasvanut, mutta muovin globaalia kulutusta kasvattavat kehittyvät maat.
Niin kauan, kun ihmiskunta käyttää pääasiallisena polttoaineena öljyä, ei muovin tuotannosta luovuta. Sitä yksinkertaisesti kannattaa valmistaa.
Muovin fiksu kulutus
Nykyisin suuresti arvostettu vapaa-aikakin on muovilla höystetty. Ja urheilu se vasta muovista puuhaa onkin!
Muovi on ollut kulutuskulttuurin ilmentymä. Ekotehokkuusajattelu ja -periaatteet asettavat nyt meille uudet raamit kulutuksen suhteen. Vaikka muovi on osana arkeamme myös tulevaisuudessa, voimme vähentää sen kulutusta ja korvata sitä muilla tuotteilla. Esimerkiksi kestohedelmäpussin käyttö on hyvä vaihtoehto, mutta huolehdi, että ruokahävikkisi ei kasva, kun vähennät muoviin pakattujen elintarvikkeiden hankintaa!
Nappaa täältä vinkit muovin korvaamiseen arjessasi muilla materiaaleilla.
Esimerkiksi elmukelmun voi hyvin korvata itsetehdyillä mehiläisvahakääreillä. Ohjeet löydät esimerkiksi täältä:
Hedelmäosaston muovipussit voi jättää kauppaan ja pakata tuotteet joko kaupasta saataviin kestohedelmäpusseihin tai tehdä sellaisen itse. Virkatun hedelmäpussin ohjeen voit katsoa täältä:
Ja yksinkertaisen sipulipussin ohje löytyy täältä:
Biohajoavat biojätepussit saat taittelemalla ne itse sanomalehdestä. Selkeä ohje löytyy täält:
Mikromuovien määrää voit vähentää välttämällä tekokuituisia materiaaleja kuten, fleece ja softshell, ja tuulettamalla tekstiilejä pesun sijaan.
Zero Waste eli nollahukka kannustaa vähentämään jätettä sekä herättelee ihmisiä tarkastelmaan uudestaan omia kulutustottumuksia. Jätteettömän elämäntavan peruspilareina on viiden K:n sääntö:
1.
Kieltäydy
2.
Karsi
3.
Käytä uudelleen
4.
Kierrätä
5.
Kompostoi
Suomeen perustettu vuonna 2018 oma Zero Waste -yhdistys. Sen toimintaan voit tutustua näiltä sivuilta:
Mikä muovissa mättää (muovin paradoksi)
Muovi on mahdollistanut suunnittelijoille uudenlaista vapautta muotoilussa. Muovista on valmistettu niin klassikkoasemaan nousseita astiastoja kuin kodin design -tuotteitakin. Silti muovia vaivaa edelleen ”keinotekoisuuden” -leima sekä erilaiset epäluulot muovia kohtaan materiaalina. Muovin historiallisena taakkana on näkemys siitä aitojen ja kallisarvoisempien materiaalien korvaajana. Eivätkä epäilyksiä ole ainakaan hälventäneet virheet, joita muovin tuotesovelluksissa, etenkin valmistuksen alkuaikoina, on tehty. Väärien materiaalivalintojen myötä kuluttajat pettyivät tuotteidensa toimimattomuuteen. Tätä kuvaa on edelleen tukenut muovin käyttö ns. kitsch -esineissä, massatuotettavassa muovikrääsässä, joka hajoaa nopeasti käytössä eikä ole korjattavissa tai edes kierrätettävissä. Ulkonäkökin voi olla luotaan työntävä. Esimerkiksi Helsingin kaupungin laatimissa terassiohjeissa ravintoloille sanotaan että: “erityisesti ns. halvat muovikalusteet on kielletty.”
Teollisuuden ja tuotannon näkökulmasta muovi on taas mitä loistavin materiaali. Sen luonne-etuja ovat hallittavuus ja muokkautuvuus moniin eri tarpeisiin. Lisäksi se on edullinen materiaali. Mikä mahtava kokonaisuus sarjatuotantoa ajatellen!
Muovi ei kauan ehtinyt nauttia parrasvaloissa olosta kotirouvien arjen helpottajana ja uuden ajan ihmeaineena. Yhteiskunnallinen ympäristötietoisuus alkoi herätä 70-luvulla. Etenkin öljykriisin myötä muovi öljyyn pohjautuvana materiaalina alettiin nähdä epäedullisessa valossa. Lisäksi se luonnossa hajoamattomana muodostui ympäristöongelmaksi. Edelleen muovin paheksuttavaa mainetta lisäsi sen kyseenalainen sopivuus elintarvikepakkauksissa. Kuluttajien korviin kantautui uutisia muovin sisältävän terveydelle haitallisia lisäaineita. Pinnoiltaan kuluneet ja värinsä menettäneet muoviastiat eivät enää olleetkaan esteettisesti kauniita, sen enempää kuin tämän päivän heti käytössä repeilevät kertakäyttösadetakit tai hiostavat polyesterivaatteet.
Silti muovi on nykypäivänä meille välttämättömyys. Ilman muovia raaka-aineiden loppuminen nykyisellä kulutustempolla olisi tullut vastaan jo paljon aikaisemmin. Teknologinenkin kehitys olisi voinut jäädä lapsen kenkiin tai älypuhelimiin olisi varaa nykypäivänä vain harvoilla ja valituilla ilman edullista muoviraaka-ainetta.
Riippumatta siitä, että muovi on kaikkialla, koetaan se yhä etäisenä materiaalina, jota vain ammattilaiset voivat muokata. Muuttuuko mielikuvamme muovista uuden teknologian, kuten 3D-tulostuksen kautta, kun jokainen voi kotonaan ryhtyä muovitaiteilijaksi? Vai kasvaako vastenmielisyytemme tätä materiaalia kohtaan entisestään?
Paljon vaikuttaa mielikuvaamme tulevaisuudessa myös se, kuinka saamme itse muovilla aiheuttamamme ympäristökatastrofin hallintaan ja kuinka hyvin pystymme pitämään muovin kierrossa.
Fiskarsin -sakset ovat kenties laajimmin kopioitu suomalaisen muotoilun tuote. Muovin tulo keittiövälineisiin paransi mm. ergonomiaa. Myös leikkuutarkkuus parani uusien saksien myötä.
Vieläkö muistat Matti Suurosen suunnitteleman Futuro-talon vuodelta 1968? Näitä ehdittiin valmistaa noin 100 kappaletta, mutta suurempi maailmanvalloitus tyssäsi öljykriisiin.
Muovien kierrätys
Monet lait, säädökset, standardit ja ohjeet sekä suositukset ohjaavat tämän päivän materiaalien käyttöä sekä niiden käsittelyä, kun tuotteesta tulee jätettä. Suomessa syntyy vuosittain noin 140 000 tonnia muovijätettä. Roskiksemme täyttää isoilta osin muovinen pakkausjäte. Kuluttajien muovipakkausten laajamittainen keruu alkoi vuonna 2016. Muovipakkauksia kerätään yli 520 ekopisteessä ympäri Suomea. Muovipakkausten keräyksen saa osassa kuntia myös oman taloyhtiön pihaan. Keräyksestä voit kysyä omasta jäteyhtiöstäsi. Vuonna 2016 astui voimaan myös orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto. Sekajätteet hyödynnetään nykyisin lämpönä ja sähkönä jätevoimaloissa. Muovit eivät päädy Suomen jätehuoltojärjestelmässä meriin eivätkä kaatopaikoille.
Panttijärjestelmän ansiosta muovipullot ovat kiertäneet uudelleen käyttöön lähes 100-prosenttisesti. Palpan sivuilta voit käydä katsomassa, kuinka monta juomapulloa on tähän asti kierrätetty (luku sisältää kaikki juomapullot) www.palpa.fi
Vuonna 2016 Euroopassa kerättiin 27,1 miljoonaa tonnia muovijätettä, ja se oli ensimmäinen vuosi, kun muovia meni enemmän kierrätykseen kuin kaatopaikalle. Kymmenessä vuodessa muovin kierrätys on kasvanut EU-alueella lähes 80 %. Noin kolmannes kaikesta kerätystä muovista menee kierrätykseen, 8,4 milj. tonnia. Muovipakkausten osalta EU:n komissio on asettanut tavoitteeksi 55 prosentin kierrätyksen vuoteen 2025 mennessä. Kierrätyksen kannalta tärkeää on syntypaikkalajittelu, mutta myös tuotesuunnittelulla, keruu- ja kierrätysjärjestelmiä yhtenäistämällä ja luomalla markkinat kierrätysmuovituotteille, nämä tavoitteet ovat saavutettavissa.
Maailmanlaajuisesti muovista noin 1/6 saadaan tänä päivänä kierrätykseen. Kaikesta siitä muovimäärästä, joka 1950-luvulta lähtien on valmistettu, on arvioitu kierrätetyn vain 9 %.
Kierrätysaste kasvaa, kun tuote lajitellaan hyvin jo syntypaikallaan.
Muovin uudelleen käyttöä ovat mm. elintarviketeollisuudessa käytettävät leipomolaatikot, maitolaatikot, juomapullojen lavat, kuljetuslavat ja uudelleen täytettävät kanisterit.
Suomen muovitiekartta
Muovitiekartta ohjaa kohti uutta ja kestävää muovitaloutta samalla tuomalla esiin ratkaisuja muovien aiheuttamien haasteiden ratkaisemiseksi. Pääpaino muovitiekartalla on vähentämisessä ja välttämisessä sekä korvaamisessa ja kierrättämisessä.
Kiertotalous
Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Siinä materiaaleihin sitoutunut arvo säilyy mahdollisimman pitkään yhteiskunnassa. Kiertotaloudessa talouskasvu ei ole riippuvainen luonnonvarojen kulutuksesta. Kiertotalouden toimintamalleihin kuuluvat muun muassa jätteen ja hukan minimointiin tähtäävä tuote- ja palvelusuunnittelu, jakaminen, liisaus ja vuokraus, korjaaminen ja kunnostaminen, uudelleenkäyttö sekä kierrätys. Kierrätyksen tehokas onnistuminen vaatii monen eri toimijan saumatonta yhteistyötä ja samoihin periaatteisiin sitoutumista.
Vihreä sertifiointi voisi edistää kierrätettävämpien tuotteiden suunnittelua. Tällainen on käytössä jo energiantuotannossa uusiutuvien energialähteiden osalta. Samaa voisi kehittää myös muovien osalta! Suomen Uusiomuovi Oy on julkaissut oppaan muovipakkausten suunnittelijoille. Oppaaseen voit tilata maksutta luettavaksi täältä: uusiomuovi.fi
Ruotsissa kerätään muovia noin 4–5 kiloa asukasta kohti. Siellä muovia on kerätty jo parikymmentä vuotta.
Jätehierarkia
Tuottajavastuu
Suomessa pakkausten kierrätys toimii ns. tuottajavastuun mukaan. Eli yritykset, jotka pakkaavat tuotteita tai tuovat maahan pakattuja tuotteita hoitavat myös näiden tuotteiden keruun takaisin kiertoon. Käytännössä näiden pakkausten keruun kuluttajien osalta hoitaa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. Kuntien jäteyhtiöt täydentävät keräystä osassa kuntia mm. taloyhtiökeräyksellä. Yritykset taas ostavat tämän palvelun jätehuoltoratkaisuja tarjoavilta yrityksiltä tai kuntien jäteyhtiöltä. Suomen Uusiomuovi Oy tarjoaa yrityksille myös palveluna kattavan terminaaliverkoston, jonne yritykset voivat viedä omat muovipakkausjätteensä.
Kaikki lähtee lajittelusta
Kierrätyksessä kaikkien tärkeintä on syntypaikkalajittelu. Eli jätteet lajitellaan siellä missä ne syntyvätkin; kotona, kouluissa, työpaikoilla. Myös lajittelun tarkkuus on tärkeää; väärä materiaali väärässä paikassa voi pahimmassa tapauksessa pilata koko kierrätettävän erän, jolloin kaikki kierrätyksellä tavoiteltu ympäristöhyöty on menetetty. Lisäksi tästä koituu taloudellisia tappioita ja turhaa työtä jokaiselle kierrätysketjun jäsenelle.
Eri muovilajien kierrättämisessä tärkein muistettava asia on, että keräykseen käyvät ainoastaan pakkaukset ja että PVC-muovia (merkintä 03) ei saa laittaa kierrätykseen. Sekajätteeseen kuuluvaa PVC-muovia käytetään pakkauksissa hyvin vähän ja kaiken muun kotitalouksissa syntyvän pakkausmuovin voi laittaa kierrätykseen.
Kierrätettävät ruokapakkaukset on hyvä joko pyyhkiä tai huuhdella kylmällä vedellä puhtaaksi, jotta vältytään hajuhaitoilta ja ruuantähteisiin helposti kasvavilta mikrobeilta. Pakkaukset voi myös huuhtoa tiskauksen lopuksi. Riittävänä puhtaustasona voidaan pitää ”koiran nuolemaa” tai ajallisesti ajateltuna kahta viikkoa; jos sen ajan voi muovipakkausta säilyttää kotonaan ilman hajuja ja mikrobeja, on puhtaus riittävä. Ruuantähteiden puhdistus on myös tärkeää kierrätysketjussa työskenteleviä työntekijöitä ajatellen sekä varastointia varten. Muovipakkaus voi odottaa käsittelyyn pääsyä useita viikkoja kotoa laitokselle.
Kun niitä puteleita ja kääreitä sitten kotiin kertyy, on riittävän puhtauden lisäksi huomioitava nämä seikat:
- Irrota korkit ja kääreet muovipakkauksesta erilleen. Kartonkikääre kartonkikeräykseen, muovikääre muiden muovien sekaan.
- Samaa muovilajia olevat muovit voi pinota ja kasata, mutta esimerkiksi jogurttipurkkia ei voi sulloa täyteen kalvomuovia. Kierrätyslaitoksen laitteisto tunnistaa vain päällimmäisen muovin ja sisäkkäin sullotut eri lajia olevat muovit kulkeutuvat näin väärälle linjastolle. Liiallinen eri muovien sekoittuminen voi pilata koko uusiomuovierän. Esimerkiksi polyeteenin ja polystyreenin kemiat eivät kohtaa.
- Jos muovipakkaus on vaikea puhdistaa, on se ympäristön kannalta silloin parempi laittaa sekajätteeseen kuin tuhlata vettä ja saippuaa.
Ajantasaiset kierrätysohjeet löydät täältä:
Useimmin kysytyt kysymykset muovipakkausten kierrätyksestä:
Muovipakkausten kierrätysmerkit voit tarkistaa täältä:
Lähimmän muovinkeräyspisteiden sijainnin löydät näiltä sivuilta:
YLE:n I love muovi -kampanja herätteli väkeä lajittelemaan keväällä 2019.
Kierrätysprosessi
Muoveja voidaan kierrättää joko mekaanisesti tai kemiallisesti. Mekaanisessa kierrätyksessä eri muovilaadut erotellaan linjastolla toisistaan, sulatetaan ja granuloidaan uusiksi muovipelleteiksi. Kierrätysmuovi on aina harmaata, koska siinä sekoittuvat kaikki väriaineet, joita alkuperäisissä tuotteissa on käytetty. Kierrätysmuovia käytetään rakennusten profiileissa, rakennustuotteissa, eristeissä ja taloustavaroissa ja muovipusseissa. Uusiomuovia ei voida kuitenkaan käyttää elintarvikepakkauksissa, koska ei voida taata sen riittävää puhtautta elintarvikekäyttöön.
Suomessa kuluttajamuoveja kierrättää Riihimäellä Fortum Oy. tähän kuvat kierrätysprosessista.
Kemiallisessa kierrätyksessä muovi altistetaan niin korkeaan lämpötilaan, että se hajoaa lähtöaineekseen. Silloin raaka-aine on lähinnä neitseellistä raaka-ainetta ja vastaa ominaisuuksiltaan alkuperäistä. Kemiallinen kierrätys on vielä kallista ja vaatisi enemmän materiaalia kuin nykyisellään on tarjolla. Mutta kuhinaa tälläkin saralla riittää. Esimerkiksi Neste Oy aloittaa jätemuovista valmistetun polttoaineen koeajot vuonna 2019.
Kierrätysmuovi
Kerran käyttöön otetun raaka-aineen tulisi pysyä mahdollisimman pitkään käytössä tai kierrossa.
Kierrätyksellä tehostetaan materiaalien kiertoa käytössä ja vähennetään näin syntyvän jätteen määrää sekä voidaan saada taloudellista hyötyä. Kierrätyksen haasteina ovat kuitenkin usean eri muovinlaadun käyttäminen pakkauksissa tai jopa eri materiaaleista ns. komposiiteista, tehdyt tuotteet. Erottelu on hyvin vaikeaa, ellei joskus jopa mahdotonta. Kierrätyksessä myös raaka-ainehäviö on noin 5-15 % alkuperäisestä määrästä. Muovi menettää myös jokaisen työstön myötä osan ominaisuuksistaan. Siksi kierrätysmuovin joukkoon on lisättävä neitseellistä raaka-ainetta, jotta muovin hyvät ominaisuudet saadaan säilytettyä.
Niukkenevien raaka-aineiden maailmassa on kuitenkin tärkeää saada myös muovi kiertämään. Kun muovin kulutus kasvaa, kasvaa myös muovijätteen määrä.
Paljon on meistä itsestämme kiinni, onko kädessämme käytön jälkeen Arvomuovi vai Roskamuovi.
Muovien polttaminen
Öljypohjaiset muovit ovat korkean energiasisältönsä vuoksi hyviä energianlähteitä. Niiden poltto ei ole kuitenkaan aivan yksinkertaista. Sen lisäksi, että polttamisesta syntyvät hiilidioksidipäästöt ovat verrattavissa öljyn polttoon, aiheuttavat muovien sisältämät lisäaineet palaessaan myrkyllisiä kaasuja ja korroosiota. Jätteiden poltto tehdäänkin nykyaikaisissa jätevoimaloissa, joissa on korkea palamislämpötila ja tehokas savukaasunpuhdistusjärjestelmä.
Nykyisessä jätelaissa jätteen hyödyntäminen energiana määritellään kuitenkin viimeiseksi vaihtoehdoksi kaatopaikan sijaan. Kotitalouksien sekajätteitä ei olekaan sijoitettu enää kaatopaikoille vuoden 2016 alusta alkaen. Jätevoimaloissa sekajätteistä saadaan energiaa hyötykäyttöön ja vähennetään kaatopaikkasijoituksesta syntyviä päästöjä sekä muita ympäristöhaittoja, kuten kemikaalien kulkeutumista luontoon ja vesistöön.
Suomessa pilotoitiin ensimmäinen laajamittainen muovien oheispoltto jo vuonna 1989 Muovit ja ympäristö -projektin yhteydessä.
Jätemuoville etsittiin ratkaisuja uusiomuovin hyödyntämismuodossa 1990-luvun alussa. Orastava uusi ala jäi kuitenkin laman jalkoihin.
Hyviä esimerkkejä kierrätysmuovituotteista ovat mm. Amerplastin Essi-kierrätysmuovikassi ja Kangaroon lastenrattaiden kierrätetyistä PET-pulloista valmistettu kangas.
Muovit ja ympäristö
Muovia on tuotettu sen 1950-luvulla tapahtuneen maailmanvalloituksen jälkeen kaikkiaan noin 9,2 miljardia tonnia. Tästä suurin osa on päätynyt jätteeksi, osa on yhä käytössä ja pieni osa poltettu. Jätteeksi päätyneestä muovista valtaosa on päätynyt kaatopaikoille tai muulla tavoin luontoon. Sen paremmin luonto kuin ihmisetkään eivät ole osanneet käsitellä tätä uutta materiaalia sen jälkeen, kun siitä on tullut jätettä. Muovien aiheuttamat ympäristöongelmat eivät olekaan uusi ongelma, vaan mm. merten muoviroskaongelmaa on dokumentoitu jo 1970-luvulla.
Muovi on hallitsemattomasti päässyt roskaamaan niin maa-alueita kuin vesistöjäkin. Huolestuttavimpina esimerkkeinä olemme nähneet kuvia muoviroskista merissä ja muovin vuoksi kuolleista eläimistä. Moni on myös törmännyt väitteeseen, että merimuovin on arvioitu vuoteen 2050 mennessä painavan enemmän kuin merten kalakanta, koska kaikesta meriroskasta peräti 80 % on muovia. Koska muovin hajoaminen luonnossa kestää usein satoja vuosia, olemme tämän ongelman kanssa tekemisissä vielä pitkään. Muovin päätyessä roskana luontoon, piiloutuu se aikaa myöten kasvillisuuden sekaan hajoten siellä pienemmiksi palasiksi.
Vesistöön joutuessaan muovin pinnalle alkaa kerääntyä mikrobeja ja epäpuhtauksia, ja tullessaan näin painavammaksi uppoaa muovi lopulta meren pohjaan, mistä sitä on vaikea enää kerätä pois. Päätyessään luontoon muovi pilkkoutuu valon, lämmön ja rasituksen myötä yhä pienemmiksi palasiksi, joita olemme alkaneet kutsua mikromuoveiksi. Näistä pienen pienistä muovihippusista voit lukea lisää kohdasta Mikromuovit.
Muoveilla on kuitenkin myös hyviä puolia. Ilman muovien käyttöä elintarvikepakkauksissa ruokahävikki kasvaisi merkittävästi lisää. Muovi suojaa elintarvikkeita valon ja etenkin hapen vaikutuksilta sekä estää tuotteiden vahingoittumisen varastoinnin ja kuljetuksen aikana. Lisäksi muovi on auttanut vähentämään öljyn kulutusta polttoaineena, sillä sen ansiosta autot ja lentokoneet ovat aiempaa kevyempiä. Muovi on myös merkittävässä osassa uusiutuvien energialähteiden rakennusaineena. Sitä tarvitaan niin tuuliturbiinien valmistuksessa kuin aurinkopaneelien eri osissa. Muovin ansiosta myös uusiutuvia luonnonvaroja on säästynyt ja tulevaisuudessa tällä tulee olemaan entistä enemmän merkitystä, kun väestö kasvaa ja maa-alaa tarvitaan enenevässä määrin ruuan tuotantoon ja kasvavien kaupunkien rakentamiseen.
Mitä useamman kerran tuote saadaan kierrätettyä, sitä pienempi sen elinkaaren hiilijalanjälki on. Kierrättämällä vältetään myös muovin poltosta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt, joskin on hyvä muistaa, että kaikesta jätteen keruusta ja käsittelystä syntyy päästöjä. Näin meidän onkin vain valittava ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Ennen kaikkea kierrättämällä omasta toiminnastamme syntyvät jätteet, vähennämme roskaantumista ja ympäristön kuormaa.
Materiaalien ympäristöystävällisyys ei ole yksiselitteinen asia. Siihen vaikuttavat mm., paljonko materiaalin tuottamiseen tai kasvattamiseen on vaadittu maapinta-alaa, vettä, mahdollisia kasvinsuojeluaineita tai tuholaismyrkkyjä sekä mitä materiaalin prosessointi valmiiksi tuotteeksi vaatii. Huomioon on otettava myös materiaalin kuljetuskustannukset, kierrätettävyys ja käyttöikä. Esimerkiksi juuston muovipakkauksen osuus koko tuotteen tuotannon vaatiman energian ja synnyttämien päästöjen osalta on vain noin 2 %. Ympäristölle haitallisempaa onkin ruokahävikin syntyminen kuin pakkausten valmistamisessa syntyvät päästöt.
LCA
LCA: Lyhenne tulee sanoista Life Cycle Assessment eli suomeksi elinkaariarviointi. Siinä tuotteen tai palvelun ympäristövaikutukset huomioidaan aina raaka-aineen hankinnasta tuotteen hylkäämiseen ja loppukäsittelyyn asti. Esimerkiksi raakaöljyn kulutuksen vähentämistä ja korvaamista muilla materiaaleilla pidetään yleisesti hyvänä, mutta tässä prosessissa on kuitenkin huomioitava, ettei ympäristökuormitus siirry elinkaaren vaiheesta toiseen esim. kuljetusvaikutusten tai tuotteen loppukäsittelyn vaatimien resurssien kasvulla.
Mikromuovit
Mikromuovit ovat puhuttaneet paljon viime aikoina. Niitä on tutkittu jo vuosia, mutta kaikkien tietoisuuteen ne ovat nousseet vasta nyt, kun muovikeskustelukin käy kuumimmillaan. Ympäristöömme mikromuoveja joutuu kolmea eri reittiä: suoraan muovin tuotannosta, muovituotteiden käytöstä ja lopulta muovituotteen hajotessa luonnossa. Käytön ja kulutuksen myötä mikromuoveja päätyy ympäristöön pääasiassa tekstiileistä, autonrenkaista ja erilaisista pinnoitteista.
Mikromuovien vaikutuksia ympäristöön ei vielä täysin tunneta. Nyt on vasta tunnustettu potentiaaliset haittavaikutukset ekosysteemeihin, mutta lisätietoa tarvitaan. Maailman valtamerissä on arvioitu olevan useita miljoonia tonneja muoveja, joista mikromuovien osuus on noin 92 %. Ne kerääntyvät merien ja järvien sedimenttiin ja maaperään ja niiden havaitseminen on haasteellista.
Mikromuovien altistumis- ja kulkeutumisreitit on tiedettävä, jotta voidaan arvioida täysin niiden ihmisille aiheuttamia terveysriskejä. Tällä hetkellä mikromuoveille altistumista pidetään niin vähäisenä, ettei siitä aiheudu terveydellistä vaaraa. Ihmisten tutkiminen tältä osin on tosin haasteellista, sillä on vaikea löytää vertailuryhmää, joka ei olisi jo altistunut mikromuoveille. Tärkeää olisi kuitenkin selvittää pitkäaikaisen altistumisen mahdolliset riskit ja vaikutukset. Yksimielisiä tutkijat ovat kuitenkin siitä, että mikromuovien määrä tulee kasvamaan ympäristössämme tulevaisuudessa.
Ovatko muovit terveydelle haitallisia
Elintarvikepakkauksissa käytetyt tai muuten elintarvikkeiden kanssa kosketuksessa olevat muovit ovat ehdottoman turvallisia ja niiden käyttöä valvotaan tarkasti.
Myös muihin tarkoituksiin käytettävien muovien terveydelle haitallisten lisäaineiden käyttöä on rajattu tai joissakin tapauksissa kokonaan kielletty, etenkin pikkulasten käyttöön tarkoitetuissa tuotteissa, kuten tuteissa, tuttipulloissa ja leluissa.
REACH on Euroopan Unionin asetus kemikaalirekisteröinnistä, kemikaalien arvioinnista, lupamenettelyistä sekä rajoituksista. Sen tavoitteina on suojella ja parantaa terveyden- ja ympäristönsuojelua kemikaaleihin liittyviltä riskeiltä, lisätä kemianteollisuuden kilpailukykyä ja edistää vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä vaaranarvioinnissa. Asetuksen toteutumista valvoo Euroopan kemikaalivirasto ECHA. Suomessa THL tutkii ja valvoo lisäaineiden terveysvaikutuksia ja Evira ruoka-ainepakkausten osalta.
Kiitos yhteistyökumppaneille
Lähteet:
Plastic Europe
Ympäristöministeriö
Suomen Ympäristökeskus SYKE
Vesilaitosyhdistys
Suomen Virallinen Tilasto
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL
RINKI Oy
Suomen Muoviteollisuus ry
Suomen Uusiomuovi Oy
Ellen McArthur Foundation